Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Kaupungin talouden toteutuminen 2022 / Tilinpäätösennuste kaupunki ja liikelaitokset

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 40  

1241/02.02.02/2023 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Anne Takala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Talous vuonna 2022

 

Vuosi 2022 oli kolmas koronavuosi, ja vaikka korona ei enää näkynyt arjessa yhtä vahvasti, se vaikutti edelleen sekä kuntiin että yrityksiin ja ihmisten elämään.

 

Koronan selättämisen jälkeinen optimismi ja usko taloudellisen tilanteen paranemiseen romahtivat 24.2.2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan.  Energian hinta nousi ja sen saatavuus vaarantui. Inflaatio ja korkotaso nousivat. Eurooppa joutui nopeasti sopeutumaan uuteen kriisiin ja etsimään keinoja siitä selviytymiseen.

 

Suomen taloustilanne parani vuonna 2022 viennin ja palvelujen kysynnän nousun takia. Suomen BKT:n arvioidaan kasvaneen lähes 2 %. Työllisten määrä nousi (+2,7 %), työllisyysaste parani (74,2 % vuonna 2022 vs. 72,3 % vuonna 2021) ja työttömyysaste laski 7,7 prosentista 6,8 %:iin.

 

Kuntatalous oli vuonna 2022 juuri ja juuri tasapainossa. Kuntien ja kuntayhtymien tilikauden tulos heikkeni hieman suhteessa aikaisempiin kahteen vuoteen mutta se säilyi yhä vahvalla tasolla. Kuntatalouden vuoden 2022 ennakollisen tilinpäätösanalyysin

mukaan kuntien ja kuntayhtymien tilikauden yhteenlaskettu tilikauden tulos oli 1,3 mrd. euroa (1,8 miljardia euroa vuonna 2021). Vuoteen 2022 osui paljon kertaluonteisia tulosta parantavia tekijöitä. Kuntien myyntivoitot olivat poikkeuksellisen suuria, lähes 900 miljoonaa euroa, sillä moni kunta myi sote-kiinteistöjään.

 

Kuntatalouden kulut kasvoivat ennakkotietojen mukaan 5 prosenttia. Kulukehitys todennäköisesti kasvaa vielä ennakkoarvioista, sillä luvut eivät vielä sisällä kaikkia sote-kuntayhtymien laskutuksia. Korona aiheutti viime vuonna yhä kustannuksia, mutta kunnat saivat niihin kompensaatioita.

 

Tilinpäätöksissä näkyy ripeä talouskasvu ja vuotta vauhdittanut odotettua vahvempi työllisyyskehitys. Ne näkyivät kuntien talou-dessa kasvaneina verotuottoina. Yhteisöveron tuotto kasvoi viime vuonna peräti 7 prosenttia, kunnallisvero 5 prosenttia ja kiinteistö-verokin yli 6 prosenttia.

 

Kuntakentän taloudellinen eriytyminen kiihtyi viime vuonna. Tili-kauden tulos oli negatiivinen noin 90 kunnassa. Vuosikatteet py-syivät yli 100 000 asukkaan kaupungeissa lähes ennallaan, mutta ne heikkenivät pienemmissä kunnissa.

 

Kaikki Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset eivät vielä 2022 välitty-neet kuntatalouteen voimallisesti. Energiakustannukset nousivat 8 prosenttia, mutta nousupainetta jää vielä vuodelle 2023. Yleinen korkotason nousu ei sekään näy vielä kuntien korkokuluissa kuntien korkean suojausasteen vuoksi.

 

Kuntien ja kuntayhtymien investoinnit olivat ennakkotietojen mukaan

5,8 miljardia euroa vuonna 2022 (5,3 mrd vuonna 2021).

Vuosikate oli 4,2 miljardia (v. 2021 noin 4,8 mrd. euroa), noin 136 % poistoista.

 

Kuntasektorin lainakanta kasvoi vain runsaalla 200 miljoonalla

eurolla. Lainakanta oli yhteensä noin 24,3 miljardia euroa.

 

Koronan vaikutus kaupungin talouteen

 

Korona vaikutti edelleen kaupungin toimintaan ja talouteen. Koronasta aiheutuneet lisäkustannukset katettiin suurelta osin koronatuilla. Suorat terveyspalvelujen tuottoihin kirjatut koko yhteistoiminta-alueen koronatuet olivat noin 1,4 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi varhaiskasvatuksen ja opetuksen hankkeisiin on saatu 152 000 euroa korona-avustuksia vuonna 2022. Osa kasvun ja

oppimisen hankkeista jatkuu vuonna 2023, ja hankerahoitus

on jaksotettu kahdelle vuodelle. Vuonna 2021 saaduista korona-avustuksista noin 141 000 euroa jaksottui vuodelle 2022.

 

Kiihtyneestä inflaatiosta, korkojen noususta, Ukrainan sodasta ja edelleen jatkuneesta Covid-19-epidemiasta huolimatta Uudenkaupungin kaupungin ja liikelaitosten vuosi 2022 oli taloudellisesti alkuperäistä talousarviota parempi.

 

Talouden kehitys 2021-2022

 

Verotulojen tuottoarviot vaihtelivat vuoden aikana merkittävästi.

Alkuperäisen talousarvion 68,2 miljoonan euron verotuloarvio ylittyi

noin 4,0 miljoonalla eurolla. Verotulot olivat yhteensä 72,2 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen oli 6,4 % (koko maa + 5,3 %). Tuloverojen tuotto kasvoi 3,5 miljoonalla eurolla, kiinteistövero 279 000 eurolla ja yhteisövero 0,5 miljoonalla eurolla.

 

Kaupungin valtionosuudet nousivat 3,6 miljoonaa euroa vuodesta 2021.

 

Kaupungin henkilöstömenot ylittivät talousarvion 761 000

eurolla; niiden toteutumisaste oli 101,4 %. Ne olivat 1,7 miljoonaa,

(3,3 %) isommat kuin edellisenä vuotena. Kaupungin toimintakulut nousivat 10,1 miljoonalla eurolla, 7,4 %. Koko maassa kuntien toimintakulut kasvoivat ennakkotietojen mukaan 5,0 % vuonna 2022.

 

Alkuperäisen talousarvion 4,2 miljoonan euron alijäämä muuttui tämänhetkisen arvion mukaan noin 338 000 euron (kaupunki ja liikelaitokset yhteensä) ylijäämään, koska lopulliset verotulot ja valtionosuudet olivat budjetoitua suuremmat.

 

Kaupungin (sis. liikelaitokset) lainakanta kasvoi noin 13 miljoonalla

eurolla. Lainamäärä oli 57,1 miljoonaa euroa, 3 780 euroa/asukas.

Kaupunki laski helmikuussa 2022 liikkeeseen viiden vuoden kiinteäkorkoisen joukkovelkakirjalainan. Laina käytetään Wintterin rakentamiseen

 

Tuotot ja kulut / käyttötalous kaupunki


Uudenkaupungin kaupungin (ilman liikelaitoksia) toimintatuottojen
toteutumisaste oli 103,4 % ja toimintakulujen 101,1 %. Toimintakate
(toimintatuotot - toimintakulut) oli -100 840 545 euroa
(kaupunginvaltuuston 13.12.2021 hyväksymä talousarvio

-98 178 853 euroa) ja sen toteutumisaste oli 99,9 %. Toimintakate oli 2,7 miljoonaa alkuperäistä talousarviota heikompi ja noin 84 000 euroa tarkistettua talousarviota parempi.


Osa palvelualueista ylitti talousarvion merkittävästi:

-          Tekninen infra (toimintakate 121 000 euroa talousarviota heikompi, tot. 106,1 %)

-          Tilatoimi (toimintakate 140 000 euroa talousarviota heikompi, tot. 94,3 %)

-          Perusopetus (toimintakate 158 000 euroa talousarviota heikompi, tot. 101,1 %). Ylitys johtuu valmistavan opetuksen tarpeen yllättävästi kasvusta (Ukrainan kriisi).

-          Sosiaalipalvelut (toimintakate 730 000 euroa talousaviota heikompi, tot. 104,6 %)

-          Ikäihmisten palvelut (toimintakate 322 000 euroa talousarviota heikompi, tot. 102,1 %)

-          Terveyspalvelut (toimintakate 204 000 euroa talousarviota heikompi, tot. 101,6 %)

 

Hallinto-, talous- ja ICT-palvelujen toimintakate alittui 277 000 eurolla, henkilöstöpalvelujen 131 000 eurolla, varhaiskasvatuksen 235 000 eurolla ja erikoissairaanhoidon 1 065 000 eurolla.

 

Ikäihmisten palvelut, erikoissairaanhoito ja

perusterveydenhuolto

 

Ikäihmisten palvelujen, erikoissairaanhoidon ja

perusterveydenhuollon kulut olivat yhteensä 48 760 000 euroa. Ne

nousivat 2 697 000 eurolla, 5,9 % vuodesta 2021.

Terveyspalvelujen nettomenot nousivat 12,6 % (1,5 miljoonaa euroa), erikoissairaanhoidon menot nousivat vain 0,1 % ja ikäihmisten palvelujen menot 8,5 % (1,2 miljoonaa euroa) edellisestä vuodesta. Terveyspalvelujen menojen kasvusta osa selittyy koronalla ja sen seurannaisvaikutuksilla. Ikäihmisten palvelujen kasvusta osa johtui kasvaneesta palvelutarpeesta ja osa siitä, että isot toimijat irtautuivat palveluselijärjestelmästä, ja kaupunki joutui ostamaan ikäihmisten hoitopaikat.

 

 

Liikelaitokset

 

Uudenkaupungin Vesi liikelaitoksen liikevaihto oli 4 872 211 euroa.

Se laski 41 154 eurolla edellisestä vuodesta mutta oli talousarvion

mukainen. Liikeylijäämä oli 454 000 euroa (578 000 euroa v. 2021)

ja tilikauden ylijäämä 439 000 euroa (642 000 euroa v. 2021).

Ylijäämä oli 251 000 euroa talousarviota parempi. Liikelaitoksen

kannattavuus oli edelleen hyvä. Taksat pysyivät ennallaan vuonna

2022.

 

Liikelaitoksen investoinnit olivat 1 268 000 euroa.

 

Uudenkaupungin Vesi ei ottanut uutta lainaa vuoden 2022 aikana.

 

Vakka-Suomen Vesi -liikelaitoksen liikevaihto pysyi vuoden 2022 tasolla, ja talousarvio alittui 91 000 eurolla. Liikevaihto oli

2 018 364 euroa. Liikeylijäämä oli 153 000 euroa (203 000 euroa v.

2021) ja tilikauden ylijäämä 114 000 euroa (190 000 euroa v. 2021).

Ylijäämä laski lähes 76 000 eurolla edellisvuodesta, mutta oli 70 000 euroa talousarviota parempi.

 

Liikelaitoksen kannattavuus on ollut niin hyvä, että se ei vuonna 2022 joutunut korottamaan jätevedenkäsittelymaksua, vaikka Häpönniemen jätevedenpuhdistamon investointi nosti sen lainanhoitokuluja.

 

Liikelaitoksen investoinnit olivat 190 000 euroa.

 

Vakka-Suomen Vesi ei ottanut uutta lainaa vuoden 2022 aikana.

 

Kaupungin investoinnit

 

Kaupungin nettoinvestoinnit olivat noin 21,5 miljoonaa euroa, 64,2 %

budjetoidusta.

 

Kaupungin ja liikelaitosten investoinnit olivat yhteensä 22,9 miljoonaa euroa.

 


Verotulot ja valtionosuudet

 

 

Kaupungin verotulot olivat 72,2 miljoonaa euroa. Ne nousivat 6,4 %,

4,3 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta. Tuloveron tuotto nousi 6,3

%, 3,5 miljoonaa euroa. Yhteisöveron tuotto nousi 7,7 %, 0,5

miljoonaa euroa. Kiinteistöverotulot nousivat 0,3 miljoonalla eurolla.

 

Valtionosuudet olivat 34,0 milj. euroa. Ne nousivat noin 3,6 miljoonaa euroa edellisvuoden tasosta.

 

Verotulot ja valtionosuudet olivat yhteensä 106,2 miljoonaa euroa

(98,3 milj. euroa vuonna 2021).

 

Vuosikate ja tulos

 

Kaupungin vuosikate oli 6,2 miljoonaa euroa positiivinen, 1,0

miljoonaa euroa edellisvuotta pienempi. Kaupungin ja liikelaitosten

vuosikate oli 8,4 miljoonaa (9,6 miljoonaa euroa vuonna 2021) ja

tilikauden tulos miljoona euroa negatiivinen (2,8 miljoonaa euroa vuonna 2021).

 

 

Tilikauden tulos ja yli-/alijäämä


Poistoerokirjausten ja varausten ja rahastojen käytön jälkeen tilikauden ylijäämän arvioidaan olevan noin 338 000 euroa. Ilman pääomasijoitusrahaston purkua tilikausi olisi lähes 0,8 miljoonaa euroa alijäämäinen.  Vastaavasti Viikaisten koulun purun takia tuloslaskelmaan kirjattu yli 2 miljoonan euron kertapoisto pienentää tilikauden ylijäämää. Ilman näitä eriä ylijäjäämä olisi noin 1,5 miljoonaa euroa.

 

Taseen kumulatiivinen ylijäämä olisi vuoden lopussa lähes 18 miljoonaa euroa. Se muuttuu vielä jonkin verran, koska tässä vaiheessa osa varaus- ja rahastokirjauksista yms. puuttuu ja tietyt kirjaukset tarkentuvat.

 

 

Lainat

 

Kaupungin ja liikelaitosten korolliset pitkä- ja lyhytaikaiset lainat olivat 57,1 miljoonaa euroa. Ne kasvoivat 13 miljoonalla eurolla edellisestä vuodesta.

 

Uudenkaupungin (sis. liikelaitokset) lainakanta oli 3 780 euroa / asukas. Vuonna 2022 kaikkien kuntien lainakanta oli tilinpäätösarvion mukaan 3 359 euroa/asukas.

 

Kaupungin ja liikelaitosten vuosikate ei kattanut poistoja. Poistoissa oli mukana Pohitullin keittiön ja Viikaisten koulun purkamisesta johtuvat kertapoistot, 2,5 miljoonaa euroa. Kaupungin

tilikauden tulos oli alijäämäinen, mutta poistoerokirjausten, varausten ja rahastojen käytön jälkeen tilikauden ylijäämä on positiivinen.

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee vuoden 2022 talousarvion toteutumisen ja talousarvion ylitykset tiedoksi ja saattaa ne edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi sekä esittää samalla liitteessä sivulla yksi olevat käyttötalouden sitovuusylitykset kaupunginvaltuustolle hyväksyttäviksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa