Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Valtuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Uudenkaupungin kasvuun satsattava tuloksellisesti

 

165/10.03.01/2022

 

KVALT 07.03.2022 § 22

 

 

 

 

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 ______

 

KHALL 14.03.2022 § 101

 

Jari Valkosen valtuustoaloitteessa esitetään Uudenkaupungin kasvupotentiaalin kartoittamista ja hyödyntämistä.

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen kaupunkisuunnittelun valmisteltavaksi.

 

 

 Keskustelun kuluessa Jari Valkonen esitti, että aloite annetaan kaupunkisuunnittelun sekä hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluiden valmisteltavaksi.

 

 Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Päätös: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 ______

 

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 28 

 

 

Valmistelija: kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Jari Valkonen on tehnyt valtuustoaloitteen, jossa hän esittää, että kartoittamalla tyhjät talot sekä kaavoittamalla rantojamme ja saariamme viihtymiseen ja asumiseen, pystymme kasvattamaan kaupunkimme asukasmäärää.

 

Kaupunki tarjosi mahdollisuutta maanomistajille, noin viisitoista vuotta sitten, ilmoittaa mahdolliset tyhjät tai muuten myytäviksi tarkoitetut kiinteistöt kaupungille. Kaupunki ilmoitti kiinteistöt nettisivuillaan sekä karttapalvelussa ja markkinoi niitä. Tempaus ei ollut kuitenkaan mitenkään tuottava varsinkaan uusien asukkaiden saamiseksi kaupunkiin. Ilmoituksia tuli ainoastaan pari kappaletta. Tempaus voidaan tietenkin uusia, mutta pääsääntöisesti kiinteistövälittäjät tai kiinteistöjen omistajat hoitavat myynnin.

 

Kaupungilla ei tällä hetkellä ole asumiseen kaavoitettavia rantoja omistuksessaan.  Ranta-alueet, jotka yleiskaavassa on merkitty asumiskäyttöön, on jo asemakaavoitettu. Kaupungilla on saaria, joiden virkistyskäyttöä voitaisiin tehostaa. Laadinnassa on osayleiskaava, jossa asumisen ja virkistysalueiden sijoittamista tutkitaan. Osayleiskaavatyö on käynnistynyt perusselvityksillä ja kaavan laatiminen on tarkoitus käynnistää viimeistään 2024 alkuvuodesta.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee annetun selvityksen tiedoksi ja antaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle vastauksena aloitteeseen ja esittää, että aloite merkitään käsitellyksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 35 

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää
- todeta, että asian käsittelyssä kaupunginhallituksen kokouksessa 30.1.2023 on tapahtunut menettelyvirhe,
- vetää esityksensä tämän asian osalta pois kaupunginvaltuuston kokouksen 6.2.2023 esityslistalta,
- että asia käsitellään uudelleen kaupunginhallituksen seuraavassa varsinaisessa kokouksessa,
- että pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 44  

1184/10.00.00.01/2023 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä vastauksen aloitteeseen omalta osaltaan ja
- esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen ja toteaa, että aloite on loppuun käsitelty.

 

 Keskustelun kuluessa Jari Valkonen esitti, että kaupunginhallitus päättää perustaa työryhmän maankäytön suunnittelua sekä asumisen ja viihtymisen edistämistä varten. Työryhmään kuuluu 5 kaupunginhallituksen jäsentä sekä kaupunginarkkitehti.

 

 Sami Virtanen kannatti Valkosen ehdotusta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten oli äänestettävä. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys.

 

 Ne, jotka kannattivat kaupunginjohtajan ehdotusta äänestivät jaa ja ne, jotka kannattivat Jari Valkosen ehdotusta äänestivät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä ja 4 ei-ääntä.

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti äänin 7-4 kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Äänestysluettelo liitteenä.

Merkittiin, että kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.06.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa