Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Valtuustoaloitteet 2022

 

Kaupunginhallitus 27.02.2023 § 58 

 

 

Valmistelija: hallintosihteeri Eeva Nummi-Kivari

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Hallintosäännön 140 §:n mukaan:

 

"Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloitteet on toimitettava

aloitelomakkeella kirjaamoon kaupunginvaltuuston kokouspäivänä klo 12.00 mennessä. Aloite esitetään kaupunginvaltuuston kokouksessa ja aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto voi yksimielisesti päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä kaupunginvaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Kaupunginvaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun."

 

Vuoden 2022 aikana on tehty liitteessä mainitut yhdeksän valtuustoaloitetta.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää saattaa liitteenä olevan luettelon vuoden 2022 valtuustoaloitteista valtuuston tiedoksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.03.2023 § 16  

1275/00.02.00/2023 

 

 

Esittelijä: Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää merkitä liitteenä olevan luettelon vuoden 2022 valtuustoaloitteista tiedoksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa