Dynasty tietopalvelu
Uudenkaupungin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 27.10.2025/Asianro 10



Kokousasian teksti

  

 

 

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus / lausunto toimenpiteistä

 

Tarkastuslautakunta 28.03.2025 § 17 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan:

 

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

 

1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;

 

2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

 

3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;

 

4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;

 

5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;

 

6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kaupunginhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta keskustelee kuluneen valtuustokauden tilivuosien aikana esiin tulleista havainnoista ja arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Tarkastuslautakunta hyväksyi seuraavan kokouspäivän: perjantai 11.4.2025.

 

______

 

 

 

Tarkastuslautakunta 11.04.2025 § 23 

 

 

 

 

Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

______

 

 

 

Tarkastuslautakunta 25.04.2025 § 28 

 

 

 

 

Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

______

 

 

 

Tarkastuslautakunta 09.05.2025 § 33 

 

 

 

 

Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua. Tarkastuslautakunta pitää ylimääräisen kokouksen pe 16.5. arviointikertomuksen käsittelyä varten.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Tarkastuslautakunta päätti pitää ylimääräisen kokouksen pe 16.5. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Merkittiin, että tilintarkastaja Sari Isaksson poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 11:05.

 

______

 

 

 

Tarkastuslautakunta 16.05.2025 § 37 

 

 

 

 

Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2024 arviointikertomuksen liitteen mukaisena, ja esittää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja käsiteltäväksi mahdollisia toimenpiteitä varten.

Samalla lautakunta esittää, että kaupunginhallitus antaa valtuustolle vastineensa tarkastuskertomuksessa mainituista suosituksista ja havainnoista 31.10.2025 mennessä.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.05.2025 § 41 

 

 

 

Esittelijä: Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto
- merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi ja päättää mahdollisista toimenpiteistä
- pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon arviointikertomuksessa mainituista suosituksista ja havainnoista 31.10.2025 mennessä.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 247 

 

 

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Katja Aalto

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Tarkastuslautakunta valmistelee kaupunginhallituksen sijasta valtuustolle hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

 

Tarkastuslautakunnan keskeisin tehtävä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista. Tarkastuslautakunnan arvio on jälkikäteisarviointia siitä, kuinka kaupunginhallitus, muut kaupungin viranomaiset ja tytäryhteisöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.

 

Tarkastuslautakunta on pyytänyt kaupunginhallitusta antamaan lausunnon arviointikertomuksen havaintoihin liittyvistä toimenpiteistä 31.10.2025 mennessä. Lausuntoehdotus liitteenä.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustolle liitteenä olevan lausunnon arviointikertomuksen havaintoihin liittyvistä toimenpiteistä.

 

Kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen.

 

Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustolle liitteenä olevan lausunnon arviointikertomuksen havaintoihin liittyvistä toimenpiteistä seuraavin muutoksin:

 

Lukuun 4 Tavoitteiden ja strategian toteutuminen vuonna 2024 kohtaan 4.1 Taloudellinen tilanne koko kaupungin ja konsernin osalta muutetaan kaupunginhallituksen lausuntoa seuraavasti (poistettavat kohdat yliviivattuna):

 

”Kaupungin taloudellinen tilanne on haastava, mutta esimerkiksi osavuosikatsauksissa on tuotu esille miten kuitenkin jo tehdyillä toimilla on saatu menokehitystä kuluvana vuonna hillittyä eli toisin sanoen sopeutustoimilla on ollut tuloksia. Tilinpäätöksestä johdettujen taloudellisten tunnuslukujen perusteella ei tule vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä vaan on katsottava erityisesti eteenpäin, että tehdään taloudellisesti perusteltuja ratkaisuja, joilla saavutetaan menojen ja tulojen tasapaino. Johtopäätöksissä on merkittävä virhe vesiliikelaitosten ylijäämien osalta, jossa liikelaitosten lyhteenlaskettu ylijäämä on virheellisesti ilmoitettu Vakka-Suomen Veden ylijäämäksi.

 

Siinä tarkastuslautakunta on oikeassa, että sopeutustoimien taso ei ole riittävä ja kevään heikentyneiden verotuloennusteiden myötä sopeutustarve on kasvanut entisestään. Kiinteistöveroja nostettiin talousarvioon 2025, mutta . Tuloveroprosenttia ei nostettu, vaikka. Wintteristä aiheutuvat yli 3 milj. euron vuosittaiset menolisäykset. Talouden sopeuttamisessa talousarvioprosessin aikana käydään läpi jo tarkkaan potentiaalisia säästötoimia ja menolisäyksiin suhtaudutaan hyvin kriittisesti. Uuden strategian laatiminen on aloitettu, jossa tavoitteena on arvopohjaisesti tehdä valintoja tulevan palveluverkon ja palvelutarjonnan arvioimiseksi. Kertaluonteisten säästöjen sijaan koko palvelurakenne on käytävä läpi, jossa kouluverkko, toisin kuin tarkastuslautakunta myöhemmin toteaa, on keskiössä.”  

 

Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

Kaupunginhallitus päätti antaa valtuustolle liitteenä olevan lausunnon arviointikertomuksen havaintoihin liittyvistä toimenpiteistä edellä mainituin muutoksin.             

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 27.10.2025    

3310/00.03.00/2025 

 

 

Esittelijä: Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen lausunnon arviointikertomuksen havaintoihin liittyvistä toimenpiteistä.

 

Päätös:

 

 

______