Dynasty tietopalvelu
Uudenkaupungin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 28.01.2026/Pykälä 3


Kokousasian teksti

 

 

 

 

Kalannin VPK:n luento aiheena arjen turvallisuus- ja varautuminen

 

Vammaisneuvosto 28.01.2026 § 3  

4037/00.02.05/2026 

 

Kalannin VPK:n edustaja Jari Metsä-Tokila on kutsuttu kertomaan arjen turvallisuus- ja varautumisasioista.

 

Päätösehdotus:

Merkitään tiedoksi.

Kalannin VPK:n edustajat Jari ja Marika Metsä-Tokila kertoivat miten voidaan parantaa kodin turvallisuutta.

 

Me itse ollaan usein kodin vaaran aiheuttajia huolimattomalla tai ymmärtämättömällä toiminnalla.

 

Sähkölaitteet voivat olla viottuneita tai käytetään väärin.

Keittiössä yleisin vaara on liesipalo esim. rasva kuumenee liikaa. Tällöin helpoin sammutusväline on kattilan kansi.

Saunassa yleinen palonsyy on kuuman kiukaan päälle tippunut kuivumassa ollut vaate. Saunaa ei saa käyttää varastona.

Pitkään käyttämättömänä ollut tulisija pitäisi nuohota ennen käyttöä.

 

Palovaroitin on lakisääteinen ja pakollinen turvalaite kaikissa asunnoissa ja vapaa-ajan asunnoissa

 

Alkusammutusvälineet sammutuspeitto ja käsisammutin pitää olla kotona helposti saatavilla.

 

VPK:n edustajat kertoivat myös miten varautua kotona häiriötilanteisiin esim. pitkään kestävän sähkökatkoksen aikana. Viranomaisten ohjeiden mukaan kotitalouksien tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti kolme vuorokautta. Kotona pitäisi olla koko perheelle huoneenlämmössä säilyvää syötävää ja juotavaa sekä välttämättömät lääkkeet. Pattereilla toimiva radio, josta kuulet ohjeita ja tietoa häiriötilanteesta sekä taskulamppu, ruuanvalmistukseen retkikeitin ja käteistä rahaa pitäisi myös olla kotona. On varauduttava miten pysyä lämpimänä kun kodin lämpötila alenee. Kotitalouksien varautumisella luodaan edellytykset sille, että yhteiskunta kestää vakavatkin kriisit.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

 

______