RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 28.01.2026/Pykälä 4
Esteetön ja turvallinen infrastruktuuri sekä ympäristö
Vammaisneuvosto 28.01.2026 § 4
4037/00.02.05/2026
Keskustellaan ikääntyneiden ja vammaisten näkökulmasta toimivasta, esteettömästä ja turvallisesta infrastruktuurista ja elinympäristöstä. Tarkastelussa ovat muun muassa liikkumisen turvallisuus, valaistus, kunnossapito sekä lähiympäristön viihtyisyys ja turvallisuus arjessa.
Päätösehdotus:
Merkitään tiedoksi.
Kuntalaiskyselyssä katujen ja jalkakäytävien kunnossapito nousi esille.
Kaupungin keskusta-alueen jalkakäytävät ovat epätasaisia esim. on kuoppia ja laatat ovat koholla.
Ikääntyneiden henkilöiden omistamien kiinteistöjen jalkakäýtävien talvikunnossapito herätti keskustelua. Teiden ja katujen auraamisen jälkeen kiinteistön kulkutiet ovat tukossa ja kiinteistön omistajan on itse kolattava lumet pois.
Keskustelun aikana ehdotettiin yhteistä esteettömyyskävelyä kaupungin keskustassa. Kahvila Askondin sisäänkäynti on haastava pienen tuulikaapin ja sisäoven vuoksi. Pakkahuoneen kahvilan pääsisäänkäynnissä on vain rappuset mutta takakautta pääsee esteettömästi.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
______