Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

 

 

 

Tiedotusasiat

 

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 18.06.2024 § 43  

   

  1. Valtionavustushakemus kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön

Uudenkaupungin nuorisopalvelut on hakenut Lounais-Suomen Aluehallintovirastosta valtionavustusta koulunuorisotyöntekijän palkkaamiseen. Avustusta on haettu 1.12.2024-31.1.2026 väliselle ajalle yhteensä 46 954,80€. Hankkeessa on 10 % omavastuu osuus kokonaisrahoituksesta. Valtionavustushakemus on liitteenä.

  1. Kirjaston käyttökiellot

Kirjastolain mukaan kunta voi asettaa kirjaston käyttäjän määräaikaiseen kirjastokohtaiseen kirjaston käyttökieltoon, jos kirjaston käyttäjä toistuvasti ja olennaisesti aiheuttaa häiriötä kirjaston toiminnalle tai vaarantaa sen turvallisuutta taikka vahingoittaa kirjaston omaisuutta. Uudenkaupungin pääkirjastossa 23.5.2024 sattuneiden tapahtumien johdosta on asetettu kaksi kirjaston asiakasta 30 päivän käyttökieltoon kirjastoimenjohtajan viranhaltijapäätöksillä.

  1. Ikäihmisten hyvnvointikoordinaattori

Uudenkaupungin kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluissa oli haettavana määräaikainen ikäihmisten hyvinvointikoordinaattorin työsuhde ajalle 1.8.2024 - 31.12.2025. Tehtävästä ilmoitettiin kuntarekry.fi sivuilla 3.5.2024- 24.5.2024 välisenä aikana.

Hakijoilta toivottiin lähihoitajan, sosiaaliohjaajan, sosionomin, sosionomi AMK, yhteisöpedagogin, yhteisöpedagogi AMK tai muuta vastaavaa soveltuvaa tutkintoa. Tehtävään haki määräajassa seitsemäntoista (17) hakijaa, joista yksi (1) hakija perui hakemuksensa. Haastatteluun kutsuttiin neljä (4) hakijaa, jotka haastateltiin 28.5.2024. Haastattelijoina toimivat hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso sekä maahanmuutto- ja palvelukoordinaattori Teija Pajula. Hakemusten ja haastatteluiden perusteella tehtävään valittiin lähihoitaja, merkonomi Venla Blomros sekä hänen varallensa Taiteen maisteri (M.A) Nella Toivanen.

Esittelijä: Hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso

 

Päätösehdotus: Merkitään tiedoksi.

 

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

 

______

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa