Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Kaupunginhallituksen ja valtuuston kokoukset vuonna 2023/ muutos valtuuston seminaarin ajankohtaan

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 411 

 

 

Valmistelija: Hallintoasiantuntija Jenni Teuri

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Uudenkaupungin kaupungin hallintosäännön 148 §:n mukaan:

 

"Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

 

Jolleivät erityiset syyt ole esteenä, on kaupunginhallituksen jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille toimitettava  kokouksen esityslista vähintään kolme päivää ennen kokousta.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että vuonna 2023 kokoukset pidetään kaupunginhallituksen kokoushuoneessa klo 17.30 alkaen seuraavan aikataulun mukaisesti:

16.1.
30.1.
13.2.
to 16.2. hallituksen iltakoulu klo 15 alkaen (yhteistyö hyvinvointialueen kanssa, kotouttaminen)
27.2.
6.3.
27.3. hallituksen iltakoulu klo 15 alkaen (talouskatsaus) ja kokous klo 17.30 (tilinpäätös)
3.4.
24.4. (osavuosikatsaus 1-3)
15.5.
29.5.
5.6.
19.6.
14.8.
28.8. (osavuosikatsaus 1-6)
11.9.
25.9.
9.10.
23.10. (veroprosentit, osavuosikatsaus 1-9)
6.11.
13.11. klo 13 alkaen (talousarvio 2024)
20.11. (talousarvio 2024)
4.12.
18.12.

Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.

Kaupunginhallitus päättää
- antaa kokousaikataulunsa tiedoksi valtuustolle ja
- ehdottaa, että valtuusto pitää vuonna 2023 kokoukset kulttuurikeskus Crusellissa klo 18.30 alkaen seuraavan aikataulun mukaisesti:

6.2.
13.3.
8.5. valtuuston seminaari klo 13 alkaen (Uusikaupunki soteuudistuksen jälkeen, taloussuunnittelun kehykset seuraavalle vuodelle) ja kokous klo 18.30 (osavuosikatsaus 1-3)
12.6. (tilinpäätös)
4.9. (osavuosikatsaus 1-6)
2.10.
30.10. valtuuston talousseminaari klo 9 alkaen ja kokous klo 18.30 (veroprosentit, osavuosikatsaus 1-9)
11.12. klo 16 alkaen (talousarvio 2024)

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että seuraavaksi käsiteltiin asia nro 17 "Osavuosikatsaus 1-9/2022".

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 31.10.2022 § 89 

 

 

 

Kaupunginhallituksen ehdotus:

 

 Kaupunginvaltuusto päättää

- merkitä kaupunginhallituksen kokousaikataulun tiedoksi ja
- pitää vuonna 2023 kokoukset kulttuurikeskus Crusellissa klo 18.30 alkaen seuraavan aikataulun mukaisesti:

6.2.
13.3.
8.5. valtuuston seminaari klo 13 alkaen (Uusikaupunki soteuudistuksen jälkeen, taloussuunnittelun kehykset seuraavalle vuodelle) ja kokous klo 18.30 (osavuosikatsaus 1-3)
12.6. (tilinpäätös)
4.9. (osavuosikatsaus 1-6)
2.10.
30.10. valtuuston talousseminaari klo 9 alkaen ja kokous klo 18.30 (veroprosentit, osavuosikatsaus 1-9)
11.12. klo 16 alkaen (talousarvio 2024)

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 06.03.2023 § 67  

748/00.02.00/2022 

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi seminaarin muuttuneen ajankohdan:
valtuuston seminaari (Uusikaupunki soteuudistuksen jälkeen, taloussuunnittelun kehykset seuraavalle vuodelle) pidetään 2.5. klo 13 alkaen kulttuurikeskus Crusellissa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa