Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Kaupungin edustajien nimeäminen kiinteistöyhtiöiden hallituksiin

 

Kaupunginhallitus 27.02.2023 § 55 

 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Anne Takala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Yleistä

 

Osakeyhtiölain 5. luvun 3 §:n mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Varsinaisessa yhtiökokouksessa on päätettävä mm. tilinpäätöksen vahvistamisesta. Tämän lisäksi useimmat yhtiöt valitsevat samassa yhteydessä hallituksen jäsenet. Kaupungin yhtiöiden tilikausi on kalenterivuosi, joten viralliset yhtiökokoukset on pidettävä seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Kokouksessa valitaan myös yhtiöiden hallituksen jäsenet.

 

Uudenkaupungin kaupungin konserniohje

 

Uudenkaupungin kaupungin konserniohjeen mukaan kaupunginhallitus päättää hallitusehdokkaiden nimeämisestä ohjauksessaan olevien tytäryhteisöjen hallituksiin sekä osakkuusyhteisöihin oman toimikautensa pituiseksi ajaksi.

 

Hallituksen jäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mukaisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin voidaan nimetä kaupunkikonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kaupunkikonsernin kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

 

Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Hallintosääntö

 

Uudenkaupungin kaupungin hallintosäännön 29 §:n mukaan kaupungin konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja.

 

Kaupunginhallitus johtaa kaupunkikonsernia ja vastaa konsernivalvonnan järjestämisestä. Kaupunginjohtaja vastaa konsernin operatiivisesta johtamisesta ja valvonnasta.

 

Hallintosäännön 30 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa tytär- ja muiden yhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista sekä nimeää kaupungin luottamushenkilöehdokkaat tytär- ja muiden yhteisöjen hallitukseen sekä nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

 

Hallintosäännön 33 §:n mukaan kaupunginhallitus nimeää myös viranhaltijat tytäryhteisöjen hallituksiin.

 

Toimikausi ja yhtiökokoukset

 

Kuntalain mukaan valtuutetut ja varavaltuutetut valtuustoon valitaan kunnassa toimitettavissa kuntavaaleissa. Valtuuston toimikausi on neljä vuotta, ja uusi valtuustokausi alkaa 1.6.2025. Hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Nykyisen kaupunginhallituksen toimikausi päättyy 30.5.2023.

 

Konserniohjeen mukaan kaupunginhallitus päättää hallitusehdokkaiden nimeämisestä oman toimikautensa pituiseksi ajaksi.

Koska kaupungin yhtiöiden tilikausi on kalenterivuosi, yhtiökokoukset on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Vuoden 2022 aikana tehtyjen omistus- ja muiden järjestelyjen sekä konsernitilinpäätöksen ja toiminnan kannalta yhtiökokouksia ei tulisi siirtää kesäkuulle. Uusi kaupunginhallitus voi toimikautensa alkaessa halutessaan nimetä yhtiöiden hallituksiin uudet jäsenet.

 

Hallitusten nykyinen kokoonpano

 

Vuokratalo- ja muiden kiinteistöyhtiöiden kokoonpanot ovat seuraavat:

 

 Vuokrataloyhtiöt:

 

 Kiinteistö Oy Kulhankari:

 

 5 jäsentä, 2 varajäsentä

 - 3 luottamush., 1 viranh., 1 asukas,

 - varaj. 1 luott.h., 1 viranh.

 

  Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Vuokratalot:

 

 8 jäsentä ja varajäsentä

 - 4 luottamush., 2 viranhalt., 2 asukas

 -varaj.  4 luott.h., 2 viranh, 2 as.

 

 Kiinteistö Oy Kalannin Liiketalo:

 

 3 jäsentä ja varajäsentä

 - 2 viranhalt., 1 Sp,

 - varaj. 2 viranh., 1 Sp

  

 Vuokrataloyhtiöiden hallitukseen valittavilta on aikaisemmin edellytetty seuraavaa:

 

 - henkilöllä tulee olla teknisen alan tuntemus ja osaaminen ja/tai

 - asiakaskunnan ja sen tarpeiden tuntemusta ja/tai

 - valtion rahoitus- ja tukijärjestelmien tuntemus ja osaaminen tai

 - kaupungin omistajapolitiikan ja kaupungin yhteisöille asettamien        konsernitavoitteiden tuntemus.

 

 Kiinteistöyhtiöt:

 

 Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Satamanportti

 

 4 jäsentä (voi olla 2-5, jos 2, tarvit. vj)

 - 2 luottamushenk., 1 viranhalt., 1 Feon Oy (osakas/vuokral.)

 

 Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuisto

 

 3 jäsentä (voi olla 3-5)

 - 2 luottamushenk., 1 viranhalt.

 

 Kiinteistö Oy Sannonhalli

 

 4 jäsentä (voi olla 2-5, jos 2, tarvit. vj)

 - 2 luottamushenk., 1 viranhalt., 1 URV (vuokral.)

 

 Vakka-Suomen Panimokiinteistöt Oy

 

 3-5 jäsentä

 - 2 luottamushenk., 1 viranhalt.

 

 Yardia Oy

 

 5 jäsentä, 5 varajäsentä

 - 4 luottamushenk., 1 viranhalt.

 - varaj.  4 luotttamushenk., 1 viranhalt.

 

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää ohjeistaa kaupungin yhtiökokousedustajan ja nimeää kaupungin edustajat seuraavien kiinteistöyhtiöiden hallituksiin vuoden 2025 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti:

Vuokrataloyhtiöt:

Kiinteistö Oy Kulhankari

- kolme luottamushenkilöedustajaa ja yksi varaedustaja
- viranhaltijaedustajaksi: j. Rami Arola, vj Jari Nikkari

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Vuokratalot

- neljä luottamushenkilöedustajaa ja varaedustajaa
- viranhaltijaedustajiksi:  j. Rami Arola, vj. Jari Nikkari, j. Jukka Jokiranta, vj. Eeva Vuorinen

Kiinteistö Oy Kalannin Liiketalo

- viranhaltijaedustajiksi: j. Rami Arola, j. Anne Takala, vj. Jari Nikkari, vj. Jukka Jokiranta

Kiinteistöyhtiöt:

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Satamanportti

- kaksi luottamushenkilöedustajaa
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuisto

- kaksi luottamushenkilöedustajaa
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Kiinteistö Oy Sannonhalli

- kaksi luottamushenkilöedustajaa
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Vakka-Suomen Panimokiinteistöt

- kaksi luottamushenkilöedustajaa
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Automuseo

- kaupungin edustajiksi j:t Jari Nikkari ja Leena Arvela-Hellén

Yardia Oy

-neljä  luottamushenkilöedustajaa ja varaedustajaa
- viranhaltijaedustajaksi j. Leena Arvela-Héllen ja varaj. Jarkko Heinonen

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti ohjeistaa kaupungin yhtiökokousedustajan ja nimesi kaupungin edustajat seuraavien kiinteistöyhtiöiden hallituksiin vuoden 2025 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti:

Vuokrataloyhtiöt:

Kiinteistö Oy Kulhankari
- kolme luottamushenkilöedustajaa ja yksi varaedustaja
edustaja: Jussi Koski
edustaja: Elina Risunen
edustaja: Heidi Jaakkola
varaedustaja: Hanna-Helin-Luotonen
- viranhaltijaedustajaksi: j. Rami Arola, vj Jari Nikkari

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Vuokratalot
- neljä luottamushenkilöedustajaa ja varaedustajaa
edustaja: Mauri Pietilä, varaedustaja: Jussi Koski
edustaja: Henna Jokinen, varaedustaja: Li Grönlund
edustaja: Martti Luotonen, varaedustaja: Miika Puukki
edustaja: Elina Risunen, varaedustaja Eveliina Hyytiä
- viranhaltijaedustajiksi: j. Rami Arola, vj. Jari Nikkari, j. Jukka Jokiranta, vj. Eeva Vuorinen

Kiinteistö Oy Kalannin Liiketalo
- viranhaltijaedustajiksi: j. Rami Arola, j. Anne Takala, vj. Jari Nikkari, vj. Jukka Jokiranta

Kiinteistöyhtiöt:

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Satamanportti
- kaksi luottamushenkilöedustajaa
edustaja: Janne Maikola
edustaja: Rauno Aaltonen
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuisto
- kaksi luottamushenkilöedustajaa
edustaja: Pentti Aitamurto
edustaja: Eija Maikola
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Kiinteistö Oy Sannonhalli
- kaksi luottamushenkilöedustajaa
edustaja: Seppo Laine
edustaja: Jorma Paasikivi
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Vakka-Suomen Panimokiinteistöt
- kaksi luottamushenkilöedustajaa
edustaja: Jaana Reijonsaari-Korsman
edustaja: Esa Aaltonen
- viranhaltijaedustajaksi j. Jarkko Heinonen

Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Automuseo
- kaupungin edustajiksi j:t Jari Nikkari ja Leena Arvela-Hellén

Yardia Oy
-neljä luottamushenkilöedustajaa ja varaedustajaa
edustaja: Kimmo Nevavuori, varaedustaja: Heidi Jaakkola
edustaja: Timo A. Järvinen, varaedustaja: Reko Wallenius
edustaja: Janne Sjölund, varaedustaja: Mauri Pietilä
edustaja: Jaana Reijonsaari-Korsman, varaedustaja: Merja Koski
- viranhaltijaedustajaksi j. Leena Arvela-Héllen ja varaj. Jarkko Heinonen

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 06.03.2023 § 68  

1213/00.01.01.01/2023 

 

Kiinteistö Oy Kulhankarissa hallituksen jäsenmäärä on yhtiöjärjestyksen mukaan 5 varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä, joten kaupunginhallituksen tulee nimetä yksi jäsen lisää.

 

Kiinteistö Oy Kulhankari on tarkoitus fuusioida Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Vuokrataloihin viimeistään 1.1.2024 alkaen.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää nimetä Kiinteistö Oy Kulhankarin hallitukseen yhden edustajan 27.2.2023 § 55 nimettyjen edustajien lisäksi.

 

Päätös: Kaupunginjohtaja veti esityksen pois listalta.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa