Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Aktivointikeskus Puustin palvelukoordinaattorin valinta

 

Kaupunginhallitus 06.03.2023 § 69  

1199/01.01.01.01/2023 

 

Valmistelija: Elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Puustin tiloissa sijaitsee Uudenkaupungin elinkeino- ja työllisyyspalveluiden työpaja Väiski, teknisen toimen kierrätyskeskus ja Varhan toiminnoista aikuisten vastaanotto Arvo sekä päihde- ja mielenterveysyksikön alainen Puustintupa. Puustin palvelukoordinaattorin vastuulla on sekä toimia oman, kahdesta työpajaohjaajasta koostuvan tiimin vetäjänä, että organisoida koko eri organisaatioissa työskentelevistä henkilöistä koostuvan työyhteisön toimintaa ja yhteistyön edellytyksiä.

 

Puustin palvelukoordinaattorin tehtävä on ollut julkisesti haettavana sähköisesti Kuntarekry.fi - sivustolla. Kelpoisuusehtona on ollut soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi hakuilmoituksessa on mainittu, että työtehtävän menestyksellisen hoitamisen kannalta keskeisiä ominaisuuksia ovat hyvät vuorovaikutustaidot, kokemus ryhmien vetämisestä ja itsenäinen työote. Lisäksi toiveena oli kyky tehdä töitä joustavasti laajoissa verkostoissa.

 

Hakemuksen jätti määräaikaan (9.2.2023) mennessä 3 hakijaa, jotka kaikki haastateltiin. Haastattelut toteutettiin konsultti Sari-Anne Poikkijoen (Åma Oy) johdolla ja mukana oli myös elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen.

 

Hakemusasiakirjojen ja haastattelujen perusteella Hanna Vuolalla on parhaat edellytykset Puustin palvelukoordinaattorin tehtävän hoitamiseen. Näkemys perustuu keskeisesti hakijan laajaan ja monipuoliseen, sekä muista hakijoista selkeästi erottuvaan kokemukseen yhteistyön rakentamisesta ja koordinoinnista, toimimisesta verkostoissa sekä hänen organisointi- ja johtamiskokemukseensa. Etuna on myös se, että hakija tuntee hyvin yhteiskunnan rakenteet, TE-palvelu-uudistuksen ja Varhan tuomat hallinnolliset muutokset toimintaan.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää valita Aktivointikeskus Puustin palvelukoordinaattorin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen (vakanssi 1619) Hanna Vuolan ja varalle Sonja Packalénin.

 

 Keskustelun kuluessa Jari Valkonen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.43.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa