Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

 

Kuntalaisaloitteet 2023

 

Kaupunginhallitus 04.03.2024 § 67 

 

 

Valmistelija: Tiedonhallintasihteeri Tiia Haltia

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Kuntalain 23 §:n mukaan:

 

"Kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. (21.5.2021/419)

 

Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

 

Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Kuntalaisaloitteiksi katsottavia asioita on jätetty vuonna 2023 kolme, ja kaksi niistä ovat keskeneräisiä.

 

Lisäksi kaksi keskeneräistä aloitetta on vuodelta 2022, kaksi vuodelta 2019 ja yksi vuodelta 2017.

 

Keskeneräisten aloitteiden valmistelua on pyydetty kiirehtimään.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee liitteen mukaiset aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet tiedoksi ja antaa ne edelleen tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 18.03.2024 § 21  

2236/00.02.00/2024 

 

 

Esittelijä: Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää merkitä liitteenä olevan luettelon vuoden 2023 kuntalaisaloitteista tiedoksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa