Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

 

Valtuustoaloitteet 2023

 

Kaupunginhallitus 04.03.2024 § 68 

 

 

Valmistelija: Hallintosihteeri Eeva Nummi

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Hallintosäännön 144 §:n mukaan:

 

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloitteet on toimitettava aloitelomakkeella kirjaamoon valtuuston kokouspäivänä klo 15.00 mennessä. Aloite esitetään valtuuston kokouksessa ja aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloitteessa tulee mahdollisuuksien mukaan arvioida aloitteen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset tai säästöt. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Kaupunginvaltuusto voi yksimielisesti päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Valtuustoaloitteeseen antaa vastauksen se toimielin, jonka tehtäviin hallintosäännön tai lainsäädännön perusteella asian käsittely kuuluu. Vastatessaan aloitteeseen toimielimen on kerrottava selkeästi, mihin

toimenpiteisiin aloitteen johdosta on ryhdytty tai ryhdytään.

 

Valtuustoaloitteeseen antaa vastauksen kaupunginhallitus, mikäli aloitteessa kysytään koko kaupungin toimintaa tai hallintoa koskevasta asiasta tai, jos aloite koskee useamman toimielimen tehtäväalueeseen kuuluvaa asiaa.

 

Jos aloitteessa on kysymys sellaisesta asiasta, joka on jo valmistelussa tai aloitteessa esitetyt toimet eivät vaadi merkittäviä taloudellisia panostuksia, voi aloitteeseen antaa vastauksen sähköpostilla palvelukeskuksen johtaja. Aloitetta voidaan pitää taloudelliselta merkitykseltään vähäisenä yleensä silloin,

kun aloitteessa esitettyjen toimenpiteiden toteuttaminen ei ylitä kustannuksiltaan hankintalain tarkoittamaa kansallista kynnysarvoa.

 

Mikäli aloitteella halutaan vaikuttaa seuraavan talousarvion valmisteluun, tulee aloite jättää toukokuun loppuun mennessä. Aloitteet käsitellään kyseisessä toimielimessä seuraavan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä kaupunginvaltuustolle

luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on

ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.

 

Kaupunginvaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää saattaa liitteenä olevan luettelon vuoden 2023 valtuustoaloitteista valtuuston tiedoksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että seuraavaksi käsiteltiin asiaa 19 "Muut asiat - Sakunkulman toiminta".

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 18.03.2024 § 22  

2237/00.02.00/2024 

 

Esittelijä: Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää merkitä liitteenä olevan luettelon vuoden 2023 valtuustoaloitteista tiedoksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa