Dynasty tietopalvelu
Uudenkaupungin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 19



Kokousasian teksti

 

 

 

 

 

Tiedotusasiat

 

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 10.03.2026 § 19  

  

  1. Nuorisovaltuuston 19.1.2026 kokouksen päätösluettelo
  2. Uudenkaupungin museon kokoelmapoliittinen ohjelma 2026

 

  1. Vuoden 2025 menestyneet urheilijat

Uudenkaupungin liikuntapalvelut huomioi vähintään SM-tasolla sijoittuneet yksilöurheilijat ja joukkueet. Valintavuosi on kalenterivuosi.

Urheilijan tai joukkueen tulee sijoittua kolmen parhaan joukkoon SM-, PM- tai sitä korkeamman tason kisoissa esim. EM-kisoissa.

Lisäksi valitaan vuoden junioriurheilija (18-vuoden ikään asti) ja vuoden urheilija.

Liikuntapalvelut on pyytänyt uusikaupunkilaisilta urheiluseuroilta esitykset huomioitavista urheilijoista ja joukkueista 18.1.2026 mennessä. Samalla urheiluseurat ovat voineet toimittaa vapaamuotoisen ehdotuksen vuoden urheilijan ja vuoden junioriurheilijan valintaa varten.

Vuoden 2025 Uudenkaupungin menestyneet urheilijat on valinnut hyvinvointi- ja vapaa-aika-lautakunnan nimeämä työryhmä (HyVala 28.10.2025 § 54) Vuoden 2025 menestyneet urheilijat on palkittu Crusellissa 3.3.2026.

 

  1. Kalannin ja Lokalahden kuntosalien hinnaston tarkennus

Lokalahden ja Kalannin kuntosalien osalta liikuntapalvelujen hinnastosta on puuttunut asiakasryhmä työttömät.Työttömät kuuluvat samaan alennusryhmään eläkeläisten ja opiskelijoiden kanssa. Hinnasto päivitetään vastaamaan voimassa olevaa käytäntöä.

 

  1. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja Uudenkaupungin kaupungin yhteistyösopimus Tiedolla tuloksiin- hankkeessa

Tiedolla-tuloksiin hankkeessa kehitetään Varhan ja Varsinais-Suomen kuntien ehkäisevän päihdetyön tiedolla johtamista. Hankeaika on 1.3.2026-31.10.2028 ja sen toteuttamisesta vastaa kokonaisuudessaan Varha. Hankkeeseen on sitoutunut kaikki Varsinais-Suomen 27 kuntaa. Kunnat ovat sitoutuneet hankkeen tapaamisiin ja siinä järjestettävään ehkäisevän päihdetyön asiantuntijuus-koulutukseen. Liitteenä Yhteistyösopimus ja Tiedolla tuloksiin hankesuunnitelma.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Uudenkaupungin kaupungin lahjoitus- ja perintövarat: Musiikkiteatterihanke Wintterin 9.-luokkalaisten ja Uudenkaupungin Teatterin kanssa

 

  1. Viranhaltijapäätös: Uudenkaupungin kaupungin lahjoitus ja perintövarat: Mummomuskari -toiminta

Musiikkitupa Päivi Kurkilahdelle on myönnetty viranhaltijapäätöksellä 3450 € mummomuskarien toteuttamiseksi vuonna 2026.Muskarit toteutetaan Uudenkaupungin alueen ikääntyneiden hoivayksiköissä: Merituulikoti (Suvanto ja Valkama yhdessä), Tyynelä, Rauhakoti, Kalannin palvelukeskus ja Sakunkulma päiväkeskus. Varat on myönnetty Savolaisen perintövaroista, joita voidaan käyttää ikäihmisen muistihäiriöiden ennalta ehkäisevään työhön ja varhaisvaiheen tukemiseen.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Uudenkaupungin kaupungin lahjoitus- ja perintövarat: Ikärikkaiden kävelykampanja

Uudenkaupungin Rotaryklubi ry:lle on myönnetty 1500 € ikäihmisten kävelykampanjaa varten talvikaudelle 2025/2026. Varat on myönnetty Vakka-Suomen Vanhustenkotiyhdistyksen lahjoitusvaroista, jotka on tarkoitettu ikäihmisten ennaltaehkäiseviin palveluihin

 

  1. Viranhaltijapäätös: Liikuntastipendit Uudenkaupungin kouluissa vuonna 2026

Liikuntapalvelujen talousarvioon on vuosittain varattu määräraha liikuntastipendien jakamiseen Uudenkaupungin kouluissa. Stipendimääräraha vuonna 2026 on 1000 €. Koulujen opettajat valitsevat stipendien saajat. Stipendin saajan tulee olla uusikaupunkilainen. Stipendin saamisen edellytyksenä ei tule olla liikunnallinen menestyminen, vaan aktiivinen innokas asenne liikuntatunneilla.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Avustuksen maksaminen Uudenkaupungin Kamppailu-urheilijat ry:lle

Uudenkaupungin Kamppailu-urheilijat ry:lle on viranhaltijapäätöksellä myönnetty avustusta 1200 euroa kilpailujen järjestämiskuluihin.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Nuorisopalveluiden stipendit kouluissa vuonna 2026

Uudenkaupungin nuorisopalvelut ovat varanneet 1000 € stipendien jakamiseen Uudenkaupungin koulujen kevään päätösjuhlassa. Stipendit jaetaan uusikaupunkilaisille nuorille, jotka ovat päässeet kouluvuoden aikana omaan tavoitteeseensa tai on toiminut yhteisön jäsenellä positiivisella tavalla tai stipendin saajalla on ollut oma motivaatio kehittyä edellä mainituissa taidoissa. Stipendit jaetaan yhteensä kymmenelle eri koululle. Viranhaltijapäätös liitteenä.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Nuorisopalveluiden kohdeavustus 2026: Uudenkaupungin Merihait ry. Uudenkaupungin Merihait järjestää sateenkaarinuorten purjehduksen heinäkuussa 2026 Kustavin Pride-tapahtumaan. Avustusta on myönnetty purjehduksen järjestämiseen 500 € seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille, heidän ystävilleen ja perheenjäsenilleen – sekä aiheesta kiinnostuneille. Viranhaltijapäätös liitteenä.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Valinta toistaiseksi voimassa olevaan kulttuurituottaja-kirjastovirkailijan tehtävään

Uudenkaupungin kaupunki ilmoitti kuntarekry.fi sivustolla avoimesta työpaikasta 26.1.2026- 15.2.2026 välisenä aikana. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli neljäkymmentäkolme (43). Kaikki hakijat täyttivät kelpoisuusvaatimukset. Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi (5) hakijaa. Yksi (1) haastatteluun kutsuttu hakija perui hakemuksensa ennen haastattelua. Kaupungin henkilöstöjohtaja Maaru Seikola sekä hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso haastattelivat neljä (4) hakijaa 24.2.2026.

Kulttuurituottaja-kirjastovirkailijan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen on viranhaltijapäätöksellä valittu kuvataiteilija Suvi Hammar sekä varalle kulttuurituottaja Antti Maantiehinno.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Toistaiseksi voimassa olevaan nuoriso-ohjaajan työsuhteeseen ottaminen

Uudenkaupungin nuorisopalveluissa on ollut täyttämätön vakituinen 50 % nuoriso-ohjaajan vakanssi. Tehtävään valitaan Sanna Tuominen 1.3.2026 alkaen. Tuominen on hoitanut tätä kyseistä tehtävää oppisopimusopiskelijana määräaikaisesti 1.1.2025-28.2.2026 välisellä ajalla. Viranhaltijapäätös liitteenä.

 

  1. Viranhaltijapäätös: Valinta määräaikaiseen kirjastonuorisotyöntekijän tehtävään

Uudenkaupungin kirjastonuorisotyön 10 kuukauden määräaikainen tehtävä on ollut haettavana 14.1-5.2.2026 välisenä aikana. Hakijoita oli yhteensä kaksikymmentäviisi (25), joista viisi (5) haastateltiin. Haastattelijoina toimivat nuorisopalveluiden vastaava Jennika Salonen ja kirjastotoimenjohtaja Salla Mäkinen. Tehtävään valittiin hakemusten ja haastatteluiden perusteella lähihoitaja Sami Santonen.

 

Esittelijä: Museonjohtaja Mari Jalava

 

Päätösehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi

 

______